Vapaalla kädellä sisustaen

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Olohuoneen kevättunnelmia

Olohuoneemme kevät ei ole viime vuoden tapaan keltainen tai muutenkaan juurikaan värikäs, ainakaan vielä. Pidän harmaan, musta ja valkoisen sävyistä nyt niin paljon, että olkkarin tyyli on suosiolla pysynyt samana koko talven ja kevään.

Tallinnantuliaisina kannoin kotiini pienen suloisen kynttiläkipon, ja vaikkei toukokuuna alku mitään kynttiläaikaa olekaan, en raaskinut tunkea halpaa, mutta söpöä löytöä heti kaappiinkaan syksyä odottamaan. Olenkin poltellut tässä tuikkua muutamana iltana.

Purkin pohjalla olevat kivet eivät kuuluneet kauppaan. Kivet ovat itse keräämiäni, ja ne on lakattu kirkkaalla lakalla, jotta väri tulisi hyvin esille. Kivet sopivat kivasti lasipurkin mustaan kahvaan, joten siihen ne saivat jäädä. Tosin hetkonen, kuvassa kivet näyttävät ihan pölyisiltä, vaikka olevinaan puhdistin ne... Pitänee pistää kivet vielä hanan alle huuhtoutumaan.

Olohuoneeseen siirtyi myös toisesta huoneesta kello, jonka sain noin 15 vuotta sitten lahjaksi käytettynä. Ikää siis tikittäjällä on, mutta mitäpä väliä. Cd-kaapin päällä tämä cd-kellohan on vallan omalla paikallaan. Tosin siirto saattaa jäädä vain väliaikaisratkaisuksi, nimittäin haaveilen suuresta seinäkellosta. Mutta mistä sellaisen löytäisi? Jonkun sievän ja modernin?

Mikähän tässä mintunvihreässä muuten onkin niin ihanaa, että tuokin kynttilä oli pakko ostaa? Jotenkin aivan vastustamaton karkkiväri, nams!

Haluaisinpa muuten tietää, mistä tämä alla oleva lahjaksi saamani ihanuus on hankittu. Se on kukkinut tällaisena jo yli kuukauden päivät!

Nyt vielä parvekkeelle puuhastelemaan, siellä on menossa aikaa vievä projekti, joka pitäisi saada lähiviikkoina valmiiksi ennen parvekkeenlaittotohinoita. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti